Mitä Demokratia on?
Demokratia on ei ole vapautta veljeyttä ja tasa-arvoa vaan tapa hallita valtiota. Demokratia on periaatteessa enemmistödiktatuuria, ei mitään muuta. Demokratiaan ei kuulu mitenkään vähemmistöjen aseman turvaaminen. Demokratia on hallintotapa jossa kansa valitsee edustajansa. Se ei ole mitään muuta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että enemmistödiktaaturi on parempi kuin vähemmistödiktaaturi. Sosiaalituet ja muut tulonsiirrot eivät millään muotoa kuulu demokratiaan olennaisesti, monissa maailman demokratioissa niitä ei edes ole. Jotkin demokratiat kylläkin päättävät, demokraattisesti, niitä käyttää.
Ja kyllä tuo kuvaamasi järjestelmä jossa puolueet asettavat ja ehdokkaat ja heistä kansa saa valita mieluisimmat juuri demokratiaa. Se on edustuksellista demokratiaa. On olemassa myös suoraa demokratiaa ja niin sanottua republikaanista demokratiaa.
Työväenluokan diktatuuri ei ole demokratiaa, demokraattinen sentralismi ei ole demokratiaa ja ne kumpikin ovat sosialismin ja varsinkin kommunismin kantavia ajatuksia.
Neuvostoliitto oli tyypillinen esimerkki sosialistisesta järjestelmästä kommunistisessa valtiossa: kansanmurhia, henkilöpalvontaa ja väkivaltaa. Näitä tapahtuu kaikissa sosialistisissa valtioissa edelleen tänä päivänä.
Minun mielestäni se, että väittää että Neuvostoliitto ei muka ollut kommunistinen valtio on sellaista historiallista revisionismia ja tosiasioiden kieltämistä josta David Irving olisi ylpeä.
Liberalismissa on kysymys mahdollisuuksien tasa-arvosta joka määritellään negatiivisen vapauskäsityksen mukaisesti. Jos sinä sen saat yhdistettyä jotenkin tasapäistävään ja kollektivisoivaan vasemmistolaisuuteen niin on se aikamoinen ihme.
Thatcher, Reagan ja luokkakierto
Jos jollakin yksilöllä (sillä ihmiset ovat aina ja ensisijaisesti yksilöitä eivätkä sosioekonomisen luokan jäseniä) on mahdollisuus rikastua ei ole keneltäkään pois. Yksilö rikastuu omalla työllään, henkisellä tai fyysisellä, ahkeruudella ja rohkeudella. Kenellä tahansa oli mahdollisuus rikastua Thatcherin Britanniassa, valtio ei estänyt lailla kenenkään mahdollisuutta nousta luokkakierrossa. Se nouseeko ylempään yhteiskuntaluokkaan oli ihan yksilöstä itsestään ja hänen kyvyistään kiinni.
Ilman Reagania ja Thatcheria puolet Euroopasta ja koko maailmasta olisi edelleen kommunistisen diktatuurin alaisuudessa, peläten henkensä, vapautensa ja omaisuutensa puolesta joka päivä. Thatcher sai, epädemokraattisen ja ulkoparlamentaristisen työväenliikkeen vastustuksesta huolimatta, Iso-Britannian talouden nousemaan uskomattomalla tavalla. Lisäten talouden hyvinvointia hän paransi Britannian asemastaan Euroopan sairaana miehenä ja tarjosi työtä, hyvinvointia ja vaurautta lukemattomille kansalaisilleen. Hän esimerkiksi loi järjestelmän joka tarjosi kunnallisissa asunnoissa asuville mahdollisuuden lunastaa nuo asunnot omikseen. Hän puolusti Britanniaa Argentiinan sotilasdiktatuuria vastaan eikä epäröinyt lähettää Royal Navyä turvaaman omien kansalaistensa poliittisia vapauksia.
Rikastumalla yksilö saavuttaa suuremman omaisuuden jota hän erittäin suurella todennäköisuudella sijoittaa (saadakseen omaisuuden kasvamaan). Hän siis luo työpaikkoja ja varautta koko "kansalle". Yksilön menestys ja "itsekäs" halu menestyä ja nousta auttaa siis kaikkia.
Kaikki suuret keksinnöt, saavutukset ja edistysaskeleet ovat aina perustuneet yhteen asiaan: yksilön rationaaliseen egoismiin. Haluun parantaa omia elinolosuhteitaan ja luoda itselleen varautta.
Tieteelliset saavutukset, taloudelliset menestystarinat ja taiteelliset innovaatiot perustuvat aina yksilön haluun parantaa omia mahdollisuuksiaan, kouluttautua, yrittää ja pyrkiä pidemmälle ja kauemmas.
Skenaario urheilijasta
Samalla tavalla kuin urheilija koittaa pyrkiä vaikkapa hyppäämään mahdollisimman pitkälle; saadakseen itselleen mainetta ja kunniaa.
Hän itse on itsensä motivoinut hyppäämään, hän on hankkinut valmentajan ja uhrannut vuosikausia työtä, aikaa ja energiaa tavoitteelleen. Mikäli hänen uurastuksensa on ollut tarpeeksi ankaraa ja motivaatio voittaa tarpeeksi korkealla hän onnistuu; hän voittaa. Ja kun hän voittaa hän voittaa ainoastaan omasta ansiostaan (tai niiden ansiosta jotka ovat vapaaehtoisesti päättäneet häntä auttaa taloudellista tai emotionaalista korvausta vastaan, esimerkiksi perhe ja valmentaja).
Hän voittaa itselleen ja itsensä tähden. Ja jos hän häviää niin silloin hän häviää itsensä tähden. Silloin toinen yksilö, toinen huippu-urheilija, on voittanut. Vapaassa kilpailussa.
Sosialismia voisi verrata siihen, että tämän urheilukilpailun yleisö päättäisi, että voittaja onkin kilpailija numero 1. Oletetaan, että kilpailija numero 2 on voittanut kisan reilusti.
Yleisö, siis yhteiskunta/kollektiivi, siis päättää ottaa jotain kilpailijalta 1 ja antaa sen kilpailijalle 2. Tässä tapauksessa kysymys on kunniasta ja voitosta (ja luultavasti myös jonkinlaisesta rahasummasta), mutta kysymys voisi olla myös pelkästään rahasta. Häviäjä siis saa hyötyä tekemättä yhtään mitään, ilman omia ansioitaan. Sitä joka taas on tehnyt jotain rangaistaan ja häneltä otetaan pois.
Ansio siis perustuu tässä skenaariossa sille mitä on eikä sille mitä tekee.
Tämä johtaa siihen, että yksilöllinen kilpailu häviää. Yksilöllä ei ole enää halua menestyä, luoda, nousta korkealle tai päästä pidemälle koska se kaikki tehdään hänen puolestaan. Ja auta armias jos hän "nousee" omilla ansioillaan niin sitten häntä siitä rangaistaan.
Kommunismi taas olisi sitä, että menestyneet urheilijat ammuttaisiin ja heidän omaisuutensa jaettaisiin häviäjien kesken. Tämän jälkeen häviäjät päättäisivät, että tasa-arvon hengessä kukaan ei saa koittaa hypätä toista korkeammalle vaan kaikkien on hypättävä prikulleen yhtä korkealle. Ne jotka tätä vastaan kapinoisivat tapettaisiin. Kollektiivi lisäksi päättää, että sekä voitosta että häviöstä saa molemmista yhtä paljon kunniaa ja gloriaa.
Juuri tästä on sosialismissa, kommunismissa ja vasemmistolaisuudessa kyse. Siitä, että yksilö kielletään ja estetään hänen mahdollinen voittonsa nousunsa. Uskotellaan, että joidenkin voitto ja menestys on toisilta pois ja pahasta. Uskotellaan, että yksilö voi nousta kurjuudestaan ja parantaa elinolosuhteitaan ainoastaan kollektiivisesti ja ryhmän osana (proleteriaatti vs. kapitalistit).
Liberalismi ja varsinkin libertarismi on sitä, että yhteiskunta, tai tässä tapauksessa urheilukilpailun yleisö, ei puutu kilpailijoiden menestykseen muuten kuin pitämällä huolen siitä, että ketään ei estetä kilpailemasta väkivalloin.
Libertarismissa jokaisen urheilijan voitto on hänestä itsestään kiinni. Vain hän omistaa itsensä ja kehonsa ja vain hän voi voittaa. Häntä auttavat tässä koitoksessa vapaaehtoisesti hänelle tärkeät yksilöt (perhe ja valmetajat) mutta kukaan ei pakota hänen kilpailijaansa (tai kilpailijan tukihenkilöitä) häntä auttamaan. Hänen menestyksensä on siis vain hänestä itsestään kiinni.
Libertarismi ja varsinkin sen objektivistinen suuntaus on periaatteessa äärimmäisen positiivista ja elämänmyönteistä. Minä uskon, että jokaisella kilpailijalla on mahdollisuus yrittää voittoa. Jokainen voi, omalla työllään ja ansiollaan, itse parantaa omaa elämäänsä ja sen laatua. Jokaisella on tähän mahdollisuus ja valtion ainoa tehtävä on se että tätä mahdollisuutta tulee suojella väkivaltaa vastaan. Yksilön menestys on hänestä itsestään kiinni, ei kollektiivista tai sen päätöksestä.
Mikäli yksilö haluaa auttaa toisia yksilöitä taloudellisesti (hyväntekeväisyys) on se hänen oma päätöksensä eikä kukaan tulee hänellä pakolla ottaen hänen itse ansaitsemaansa omaisuutta ja antamaan sitä toiselle ilman mitään ansioita tai tunnesiteitä omaisuuden alkuperäiseen hankkijaan (verorahoin rahoitettu valtiollinen sosiaaliturva).
Kaiken lähtökohta on aina yksilö. Mieleltään terveen yksilön rationaalinen etu on aina myös sama kuin yhteiskunnan etu. Yhteiskunta ja valtio on välttämätön paha. Kollektiivi aiheuttaa ainoastaan kärsimystä, vapauden menetystä, tuskaa ja inhimillisen menestyksen halun tuhoamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti